Kaikki kirjoittajan admin artikkelit

Miksi käyttäisin ravintolisiä?

Ravintolisien käytön tulisi aina olla suhteessa ihmisen yleiseen terveyteen, ruokavalioon ja liikunnan määrää.  ”Olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokaasi” – kuuluu vanha sanonta. Sanonta ei kuitenkaan viittaa itse ruokaan, vaan ruoan sisältämiin ravintoaineisiin: optimaalinen määrä ravintoaineita auttaa elimistöä pysymään terveenä ja virkeänä.
Ravintoaineille on laskettu viranomaisten toimesta päivittäisen saannin suositukset, jotka kertovat esimerkiksi kuinka paljon D-vitamiinia elimistö keskimäärin tarvitsee säilyttääkseen hyvän toimintakykynsä. Tarvittavat ravintoaineet tulisi saada ensisijaisesti ravinnosta, ja tämän avuksi on luotu lautasmalli, jota noudattamalla ravintoaineiden riittävä saanti on taattua. D-vitamiinia on hankala saada ravinnosta riittävästi, joten sitä suositellaan otettavan purkista. Miten on muiden ravintoaineiden laita? Mitä jos niitäkään ei tule riittävästi ravinnosta?

RAVINTOLISÄT TUKENA ERILAISISSA ELÄMÄNTILANTEISSA

Erilaiset elämäntilanteet ja -vaiheet asettavat ravinnolle ja ravintoaineille erilaisia vaatimuksia. On myös hyvä muistaa, että ravintoaineiden saantisuositukset on laskettu keskiverto ihmiselle. Kun tämä keskivertoihminen muuttuu aktiiviliikkujaksi tai urheilijaksi, tilanne muuttuukin toisenlaiseksi, sillä fyysinen rasitus kuluttaa ravintoaineita elimistöstä normaalia enemmän. Ravintoaineiden saantia on syytä miettiä myös sairauden aikana, erityisruokavaliota noudatettaessa ja laihdutettaessa tai kun ruokavalio on muuten yksipuolinen.
On myös aikoja, jolloin hyvinkään koostettu ruokavalio ei riitä kattamaan päivittäistä vitamiinien ja hivenaineiden saantia, hyvistä rasvahapoista puhumattakaan. Joskus elimistö voi tarvita enemmän suojaravintoaineita esimerkiksi väsymyksen poistamiseen tai vastustuskyvyn vahvistamiseen.
Proteiinin ja muiden ravintoaineiden tarve ei katso ikää tai kokoa, vaan niitä kaikki on saatava riittävästi joka päivä optimaalisen terveyden ylläpitämiseksi. Jos ravintoaineita ei saada riittävästi ruoasta, voidaan niiden saantia täydentää ravintolisien avulla. Tähän perustuu myös D-vitamiinin saantisuositus; jos et saa tarpeeksi ravinnosta, ota purkista!

ESIMERKKITILANTEITA

Odottavien äitien kehotetaan tarkkailemaan hemoglobiinia lisääntyneen raudan tarpeen huomioimiseksi. Raudanpuutos on kuitenkin yksi yleisistä ravintoainepuutoksista myös urheilijoilla. Keskimääräinen urheilijoiden raudantarve on 25-100 % suurempi kuin liikuntaa harrastamattomilla henkilöillä.
Elimistön sinkistä noin 60 % sijaitsee lihaksissa. Urheileminen lisääkin sinkin tarvetta, sillä liikunnan vaurioittamista lihassoluista vuotava sinkki erittyy virtsaan ja hikeen. Sinkin puutos saattaa heikentää lihassolujen aerobista energiantuotantoa, heikentää hapenottokykyä ja lisätä maitohapon tuotantoa. Elimistön pienentynyttä sinkkipitoisuutta on epäilty osasyylliseksi urheilijoiden väsymykseen ja heikentyneeseen kestävyyteen pitkien harjoittelukausien jälkeen.
Ubikinolia esiintyy elimistön kaikissa soluissa ja sillä on tärkeä merkitys solujen energian tuotannossa: se toimii elektronin siirtäjänä mitokondrion hengitysketjun ATP-synteesis
sä. Fyysinen rasitus ja ikääntyminen kuitenkin estävät ubiquinolin biosynteesiä. Ubikinolin on myös todettu estävän lipidien peroksidaatiota eli rasvojen härskiintymistä. Ubiquinolin, kuten karnosiinin tuotanto kuitenkin vähenee huomattavasti ikääntymisen myötä. Karnosiinin määrän vähenemisellä on todettu olevan suora yhteys solujen vanhenemiseen ja rappeutumiseen.
B12-vitamiinin puutos on verrattain yleistä Suomessa, vaikka eniten sen puutoksesta kärsivät ikääntyvät ja kasvissyöjät. Fyysinen rasitus sekä yksipuolinen ruokavalio lisäävät kuitenkin B12-vitamiinin tarvetta. Monivitamiini taas antaa perustukea silloin, kun ravinto on yksipuolinen tai elämäntilanne muutoin lisävahvistusta vaativa.

RUOKAVALION TÄYDENTÄMINEN LISÄRAVINTEILLA

On hyvä tunnistaa erilaisten elämänvaiheiden vaatimukset niin ravintoaineille kuin elimistölle ja terveydelle. Ravintolisien avulla on mahdollista tukea ja edesauttaa elimistön tarpeita. Tukemalla elimistön tarpeita, voidaan moni alkava ongelma pysäyttää heti alkuunsa.
Arjen kiireessä täysipainoisten lautasmallien koostaminen saattaa tuntua aikaa vievältä ja mukaan on helppoa napata jotain, jonka voi helposti lämmittää tai mutustaa matkalla. On kuitenkin hyvä muistaa, että samalla kun syömisestä nipistetään, välttämättömien ravintoaineidenkin saanti vähenee.
Omaan terveyteen on kuitenkin mahdollista vaikuttaa lisäämällä puuttuvia ravintoaineita ruokavalioon, ja näin tukea elimistömme omaa toimintakykyä. Jos et itse ole varma saatko kaikki elimistösi tarvitsemat ravintoaineet ruokavaliosta, voi sen varmistaa laboratoriokokein, ruokapäiväkirjaa pitämällä tai ihan vain kokeilemalla. Kannattaa myös tutustua oman elämäntilanteen aikaisiin yleisiin ravitsemuksellisiin ongelmakohtiin ja niitä tukeviin ratkaisuihin. Samalla on hyvä muistaa, että ravintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota, vaan tukee sitä.

Vegeway Raw Choco – Parempi suklaanautinto

Ihanat Vegeway raakasuklaat ovat vihdoin täällä. Täysin kasviperäiset Vegeway -suklaat inspiroivat löytämään paremman suklaanautinnon. Sekoitimme parhaat luomulaatuiset kaakaopavut, kaakaovoin ja lisäsimme siihen hedelmiä, pähkinöitä ja mausteita. Jätimme pois maidon, soijan ja valkoisen sokerin. Lopputulos tarjoilee herkullisia makuyhdistelmiä, jotka tyydyttävät vaativammankin suklaanystävän tarpeet. Korkea kaakaopitoisuus ja hellävaraiset valmistusmenetelmät yhdessä korkealuokkaisten raaka-aineiden kanssa takaavat arvokkaan ravintosisällön ja ylivertaisen maun – yksinkertaisesti paremman suklaanautinnon. Tästä suklaaherkusta ei tarvitse potea syyllisyyttä.

RAAKA-AINEIDEN VALINTA – TAVOITTEENA TÄYDELLINEN MAKUELÄMYS

Vegeway -raakasuklaiden maku ja koostumus on pitkän tuotekehityksen tulosta; täydellinen maku vaatii onnistuakseen parhaat raaka-aineet ja korkealuokkaiset valmistusmenetelmät. Vegeway -raakasuklaiden perustan muodostavat luomulaatuiset Criollo -kaakaopavut, joiden makuprofiili on vivahteikas ja pehmeä. Criollo -kaakaopavut ovat kaakaopapujen aatelia, ja se mitä Arabica -kahvipapu on kahville, sitä Criollo –kaakaopapu on suklaalle.

Luonnonmukainen viljely kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti takaa kaakaopapujen puhtauden sekä ympäristön säilymisen. Kaikki Vegeway -tuotteissa käytetyt raaka-aineet hankitaan BSCI-periaatteiden mukaisesti. Näiden periaatteiden tavoitteena on tavarantoimittajien työolojen parantaminen kansainvälisten sopimusten vaatimalle tasolle. Yhteistyön tavoitteena on varmistaa, että kuluttajille tarjottavien Vegeway-tuotteiden raaka-aineet on valmistettu sosiaalisesti ja eettisesti hyväksyttävissä tuotanto-olosuhteissa.

RAAKASUKLAAN VALMISTUS KESKI – POHJALAISELLA AMMATTITAIDOLLA

Vegeway raakasuklaat valmistuvat puhtaassa ja luonnonläheisessä ympäristössä, pienessä keski-pohjalaisessa Toholammin kunnassa.  Ammattitaitoinen henkilökunta vastaa korkealuokkaisen suklaan tuotannosta aina kaakaomassan valmistuksesta konssaukseen ja temperointiin. Vegeway raakasuklaiden valmistuksessa lämpötila ei koskaan nouse yli 46 C°, jolloin kaakaon tärkeät ravintoaineet säilyvät. Vegeway raakasuklaiden kaakaopitoisuus on 70 %.

Vegeway raakasuklaat eivät sisällä valkoista sokeria, keinotekoisia aromeja ja makuaineita, eikä ravintoaineita tuhoavia valmistusmenetelmiä. Sen sijaan suklaat sisältävät runsaasti ravintoaineita ja ravintorikkaita ainesosia, kuten kaakaopapuja, hedelmiä, pähkinöitä ja mausteita. Herkullinen lopputulos tarjoilee paremman suklaanautinnon, ammattitaidolla. Maista ja ihastu!

Tutustu tuotteisiin tästä.

Zircca-keitto maistuu talvisen ulkoilun jälkeen

Leaderin herkullinen Zircca-uutuus lennättää kotisirkat seuraavaksi aromikkaaseen keittoainekseen. Laadukkaista raaka-aineista valmistetussa keitossa yhdistyvät aromikas maku ja erinomainen ravintosisältö. Zircca Sirkkakeittoaines on täyteläisen raikas makuyhdistelmä inkivääriä ja kookosta – herkullinen keitto vie makumatkalle suoraan Thai-keittiön sydämeen. Ainutlaatuisen Zircca-keitosta tekee ravintorikas kotisirkkajauho. Annosta kohden on käytetty 18 sirkkaa. Zircca keitto valmistuu nopeasti ja helposti – lisää vain vesi, keitä ja nauti. Erinomainen valinta lounaaksi tai kevyeksi ateriaksi.

Lisää tietoa tuotteesta.

Zircca-tuotteiden ainutlaatuisuus piilee kotisirkkajauheessa. Laadukas kotisirkkajauhe on pullollaan ominaisuuksia, jotka tekevät Zircca -tuotteista ravitsemuksellisesti ja ympäristön kannalta kestävän valinnan.

Hienostunut Chef´s nautiskelijalle

Samettisen pehmeät ja täyteläiset Chef´s tummasuklaa-uutuudet sisältävät 85 % kaakaota ja runsaasti makua. Aromikkaat makuyhdistelmät tarjoilevat kulinaristisia makuelämyksiä sekä kaakaon terveyshyötyjä nautinnollisessa paketissa. Chef´s tummasuklaat valmistetaan ammattitaidolla Suomessa, Leaderin Toholammin tuotantolaitoksessa.

Korkealaatuiset ja aromikkaat raaka-aineet luovat yhdessä hienostuneita aisti- ja makunautintoja. Niin hienostuneita, että Chef´s tummasuklaat kelpaavat nautinnoksi sinulle ja ystävillesi, niin arkeen kuin juhlaan. Vie aistinautintosi uudelle tasolle ja yhdistä muutama pala Chef´s tummasuklaata kahvin, teen tai viinin kanssa nautittavaksi tai viimeistele ateriasi muutamalla täyteläisellä palalla. Anna suklaan sulaa suussasi ja yhdistyä uusiksi ja yllättäviksi makuyhdistelmiksi. Chef´s tummasuklaat ovat kulinaristinen makunautinto – sinulle ja ystävillesi.

Tutustu tuotteisiin

Zircca valloittaa Suomen markkinat

Saisiko olla sirkkaa? Entä maistuisiko kotisirkasta valmistettu suomalainen proteiinipatukka? Jos vastasit kyllä, niin hyvä! Sillä kohta niitä saa: Leaderin Zircca-proteiini- ja välipalapatukat saapuvat kauppojen hyllyille vielä joulukuun aikana.

Leader Zircca -tuoteperheessä on kaksi proteiini- ja kaksi välipalapatukkaa. Yhteen Zircca patukkaan käytetään Thaimaassa kasvatetuista kotisirkoista valmistettua jauhoa, joka sisältää 15-17 sirkkaa per patukka. Sirkat tuovat patukoihin maukkaan pähkinäisen maun ja ehdotonta proteiinien eliittiä. Sirkoista valmistettava proteiinijauhe on ravitsemuksellisesti laadukkaampaa ja ympäristön kannalta kestävämpää kuin monet muut proteiinin lähteet. Sirkkojen proteiini sisältää kaikki ihmiselle välttämättömät aminohapot ja ravitsemuksellisesti sitä voidaan verrata lihaan tai kalaan. Laadukkaan proteiinin lisäksi sirkat sisältävät runsaasti omega 3- ja 6 -rasvahappoja sekä rautaa ja kalsiumia.

Hyönteisravinto – Kestävä valinta

Hyönteiset eivät ole perinteisesti kuuluneet länsimaiseen ruokakulttuurin ja ajatus hyönteisravinnosta saattaa olla monelle suomalaiselle vieras. Monessa maassa näin ei kuitenkaan ole. Hyönteiset ovat osa 2,5 miljardin ihmisen ravintoa päivittäin ja arviolta 80 % maailman maista hyönteiset päätyvät ihmisten ravinnoksi. Kiinnostus hyönteisruokaa kohtaan on noussut myös länsimaissa ja tätä kiinnostusta on lisännyt ekologinen todellisuus. YK:n mukaan vuonna 2050 maailmassa on jo yli 9 miljardia ihmistä, joita ei kyetä ruokkimaan nykyisen ruokatuotannon menetelmin. Hyönteisistä onkin kaavailtu maapallon pelastajia.

Yhden proteiinikilon tuotanto karjaa kasvattamalla tuottaa 100 kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä, kuin hyönteisten kasvatus. Naudanlihan tuotantoon kuluu 10 kiloa rehua ja 8350 litraa vettä, kun taas kotisirkkojen tuotantoon kuluu vain 1,7 kiloa rehua ja 8 litraa vettä. Myös maan käytön vaatimukset ovat hyönteisillä moninkertaisesti pienemmät.

Terveellisyys ja vastuullisuus samassa paketissa

Olemme olleet mukana hyönteisravinnon kehitys- ja tutkimustyössä jo vuosia, kertoo Leader Foodsin toimitusjohtaja Janne Hakala. Hyönteiset ovat ravitsemuksen kuuma trendi monestakin syystä ja tässä on odoteltu, että lainsäädäntö sallii tuotannon aloituksen, hän kertoo. Suomi muutti syyskuussa tulkintaansa EU:n uuselintarvikeasetuksesta ja tämä muutos sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen elintarvikkeena Suomessa. Nyt lainsäädäntö vihdoin mahdollistaa hyönteisravinnon tuotannon ja myynnin, ja me olemme valmiina, toteaa Hakala.

Sirkoista valmistettua jauhetta voi olla helpompi lähestyä, jos hyönteiset ravintona tuntuvat vieraalta. Käytännössä sirkkajauhosta valmistetussa proteiinipatukassa ei sirkkaa tunnista, ellei sitä tietäisi syövänsä, kertoo Hakala. Tulevaisuudessa on varmasti ihan normaalia syödä esimerkiksi sirkkajauhoista valmistettuja pannukakkuja tai tortilloja. Hyönteisravinnossa on itse asiassa todella monta positiivista asiaa, joista innostua. Hyönteiset ovat todella ravintorikasta ja luonnollista ruokaa, ja kun tähän vielä lisää huomattavat ympäristönäkökohdat, kuten vähäisen maan, veden ja rehun käytön sekä vähäiset kasvihuonepäästöt, niin puhumme todella ylivoimaisesta ravinnon lähteestä. Loppu onkin kiinni vain halusta. Pitää uskaltaa kokeilla ja maistaa, toteaa Hakala. Odotamme innolla ensimmäisten patukoiden saapumista kauppojen hyllyille ja ihmisten kokemuksia ja ajatuksia niistä.

Lisätietoja Zircca-patukoista löydät täältä

Vegeway reseptivihko

Neljännen sukupolven proteiinipatukka

Neljännen sukupolven proteiinipatukka on vihdoin täällä!  Samettista maitosuklaata, crispin paloja sekä laadukasta heraproteiinia. Tämän patukan voit syödä pala palalta.

Protein Dream Milk Chocolate proteiinipatukka sopii hetkeen kuin hetkeen: energiseen treeniin, välipalaksi tai kahvin kanssa herkutteluun. Tämä on se parempi herkku hetkiin, jolloin tekee mieli jotain hyvää. Yksi pala sisältää 3 g proteiinia.

Protein Dream patukat valmistetaan alusta asti Leaderin Toholammin tuotantolaitoksessa. Protein Dream Milk Chocolate on ensimmäinen suklaatuotannon menetelmin valmistettu proteiinipatukka, joka näyttää tavalliselta suklaapatukalta, mutta onkin jotain aivan uutta.  Unelmat saatavilla hyvin varustetuista päivittäistavarakaupoista, huoltoasemilta, verkkokaupoista ja kuntosaleilta kautta maan.

Neljä herkullista makuvaihtoehtoa:
Protein Dream Salted Nuts & Caramel 45 g
Protein Dream Chocolate & Cookies 45 g
Protein Dream Crispy Caramel 45 g
Protein Dream Crispy Milk Chocolate 45 g

Intohimosta kasvisruokaan

Uusi vegeway tuotesarja koostuu täysin kasviperäisistä proteiinijauheista ja välipalapatukoista. Tuotteiden avulla lisäät helposti ja vaivattomasti kasviperäistä proteiinia ruokavalioosi! Vegeway kasviperäinen proteiinijauhe soveltuu monenlaiseen ruoanlaittoon ja samalla mahdollistaa riittävän päivittäisen proteiinin saannin. Tuotteet soveltuvat kaikille, jotka haluavat lisätä kasviperäistä proteiinia ruokavalioon, luonnollisesti ja vaivattomasti.

Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa suositellaan vähentämään punaisen lihan ja lihavalmisteiden käyttöä. Samaan aikaan tulee kuitenkin huolehtia täysipanoisesta proteiinin saannista.  Virallisen saantisuosituksen mukaan proteiinia tulee saada 1,1-1,3 g päivässä jokaista painokiloa kohden, myös lihattomina päivinä. Aktiiviliikkujalle ja erikoisruokavaliota noudattavalle proteiinin tarve on suurempi. Vegeway-tuoteperhe tarjoaa vaivattoman mahdollisuuden lisätä kasviperäisen proteiinin määrää ruokavaliossa. Laadukkaista raaka-aineista valmistetut kasviproteiinit ovat myös hyviä ravintokuidun lähteitä, ja niissä on vain vähän tyydyttynyttä rasvaa.

Voit lisätä Vegeway proteiinijauheita sellaisenaan puuron, keiton, salaatin tai smoothien joukkoon. Voit myös lisätä jauhetta lempireseptiisi tai kokeilla uusia Vegeway-reseptejämme. Kokeile siis rohkeasti omassa keittiössäsi!

Tuotesarjaan kuuluu myös 3 maukasta kasviperäistä proteiinipatukkaa. 100 % Vegan bar on täysin uudenlainen kasviperäinen välipalapatukka, joka täydentää päivittäistä proteiinin saantia, luonnollisesti ja nopeasti. Hyvältä maistuvat vege-patukat kulkevat vaivattomasti mukana ja tarjoavat nopean ja terveellisen välipalan ajasta ja paikasta riippumatta.

Maista ja ihastu!

Kotimainen Outdoor -retkiruokasarja

Laadukasta retkiruokaa – Maun lisäksi hyvä retkiruoka on myös ravitsevaa ja monipuolista.

Outdoor Gourmet -ateriat sisältävät noin 15-20 % enemmän proteiinia.  Yksi ateria sisältää noin 500-700 kcal. Hyvä retkiruoka-ateria sisältää enemmän rasvaa ja hiilihydraatteja kuin tavallinen ateria – retkiruokailu on kuitenkin muutakin kuin energiavarastojen tankkausta. Pitkällä vaelluksella samat ruoat alkavat helposti tympiä, joten monipuolinen tuotesarja tarjoaa toivottua vaihtelua ruokavalioon.

Tuotesarja tarjoaa useita kasvis-ja vegaanivaihtoehtoja sekä gluteenittomia että laktoosittomia aterioita – sisältää yhteensä 10 maukasta ateriaa. Valikoimaan kuuluu kolme erilaista aamiaista ja jälkiruokaa ja seitsemän erilaista suolaista ateriaa.

HELPPOA JA NOPEAA

Annosten valmistus on yksinkertaista – lisää vain vesi.  Kätevä pakkaus suojaa ruoan myös kastumiselta ja toimii ruoka-astiana, joten voit nauttia ateriasi ilman turhia valmistus- ja tiskauspuuhia. Selkeät käyttöohjeet löytyvät pakkauksen takaa ja valmistusta helpottaa pussien sisäpuolella oleva mitta-asteikko. Annos on valmis nautittavaksi 5-15 minuutissa.

Outdoor on myös loistava hätäruoka mökille, veneeseen, toimistoon tai välipalaksi koululaiselle.

Viimeisen viikon valmistelut Helsinki Half Marathonille

18575164_10158702114865367_563152753_o

Viikko aikaa Helsinki Half Marathonille ja on aika käydä viimeisen viikon tapahtumia läpi Runner’s High:n valmentajien vinkkien avulla.

Harjoituksellisesti juoksut alkavat olla vähitellen paketissa ja tässä vaiheessa usein vähempi treenaaminen on enempi. Pieniä treenilenkkejä voi vielä tehdä ja kokeneemmat juoksijat voivat vielä availla jäseniään reippaammillakin juoksupätkillä. Tekemättömiä treenejä ei tässä vaiheessa enää kiinni saada eli on vain luotettava kuntoon – oli se omasta mielestä sitten hyvä tai huono.

On kuitenkin asioita joita vielä ehtii tekemään viimeisen viikon aikana. Juoksutaktiikan suunnittelu on yksi olennaisimmista asioista kohti onnistunutta suoritusta. Helsinki Half Marathonin reitti kannatta tsekata hyvissä ajoin ja miettiä minkälaisella vauhdilla lähtee liikenteeseen. Järjestäjät ovat buukanneet jänisjuoksijat ainakin 1:25, 1:30, 1:35, 1:40, 1:45, 1:50, 1:55, 2:00, 2:05, 2:10, 2:20, 2:30 ja 2:45 loppuaikaan tähtääviin vauhteihin. Jos tavoitteena ovat kyseiset ajat, kannattaa jänisten asiantuntemukseen ja tsemppaamiseen luottaa!

Juoma-asemat löytyvät reitiltä 4,5 kilometrin, 8,5 kilometrin, 12,5 kilometrin ja 17 kilometrin kohdilta. Urheilujuomana on tarjolla Leaderin Sports Drink Forest Berries -juomaa. Jos et ole tuotetta ennakkoon maistanut, kannattaa sen soveltuvuus ja maku kokeilla ennakkoon. Juomaa saa hankittua päivittäistavarakaupoista. Myös urheilujuoman nautiskeleminen samana aamuna ja edeltävinä päivinä on suotavaa! Puolimaratonilla kannattaa myös tehdä pienimuotoinen hiilaritankkaus ennen suoritusta. Nappaa hieman extrahiilihydraattipitoista ruokaa ja tankkausevästä erityisesti keskiviikon ja torstain aikana. Perjantaina kannattaa keskittyä jo normaaliin syömiseen, tai koukata esimerkiksi illalla virallisen pasta partymme kautta!

Helsinki Half Marathon starttaa lauantaina klo 8.45 eli optimiaikaan mahdollisen kuumankin sään yllättäessä. Jos aikainen startti stressaa, lopeta se, tulet maalissa yllättymään kuinka hyvin kaikki toimikin. Äläkä myöskään huolehdi, vaikka kisajännitys veisi edeltävät yöunet. Suorituskykyyn pieni unettomuus ei haittaa yhtään, elimistö vain valmistautuu näin huippusuoritukseen! Kannattaa syödä hyvissä ajoin kevyt aamupala ja hieman ennen starttia vielä energiapatukkaa. Runner’s High:n valmentajien ykkössuositus 1-2 tuntia ennen starttia onkin Leaderin Barebar-patukat.

Aikatauluta tapahtumapäivä ja nouda mieluiten numerosi jo edeltävinä päivinä niin ei tarvitse huolehtia mahdollisista numerojonoista tapahtumapaikalla. Puolimaratonilla pieni herättävä verryttely valmistaa hyvin tulevaan starttiin. Lyhyt 5-10 minuutin hölkkä yhdistettynä aktiiviseen dynaamiseen venyttelyyn 20–30 minuuttia ennen lähtöä suoritettuna herättelee mukavasti juoksuaamuun.

Pukeudu säähän sopivalla vaatetuksella. Lähtiessä kannattaa olla hieman viileä eli älä missään nimessä ylipukeudu! Lyhyet lahkeet ja hihat toimivat todennäköisesti parhaiten jos lämpötila on vain yli kymmenen asteen, kyllä elimistö lämpenee alkukilometrien aikana joka tapauksessa. Jos lähdössä paleleminen arveluttaa, varaa lähtöön esimerkiksi vanhoja riepuja jotka voit heittää startissa katsomon puolelle!

Vältä kaikkea uutta. Vaikka mieli tekisi testata juoksun aikana kaikkea uutta ja kiinnostavaa on usein paras pysyä testatuissa ja vanhoissa hyväksi havaituissa metodeissa. Testaa uudet kengät, sukat, kompressiosäärystimet ym. erikoisuudet vasta tapahtuman jälkeen. Näin minimoit riskit yllättävistä ongelmista.

Tsemppiä puolimaratonille!